Hakukoneoptimointi 101

Tässä artikkelissa tarkastellaa, miksi hakukoneoptimointi on tärkeää ja miten sitä tehdään.  Sivuston päätarkoitus on toimia minulle harjoituspohjana ja samalla myös tiedonlähteenä kaikille teille. Etusivuni blogissa kirjoitan SEO:n uusista tuulista ja mutoksista, sillä ala on jatkuvasti muuttuva ja aallonharjalla pysyminen vaatii aktiivisuutta. Sivusto on päivityksen alla ja suurin osa tiedoista puuttuu. Uutta sisältöä tulee päivittäin.

Hakukoneoptimointi, tärkeä osa markkinointisuunnitelmaa

SEO, eli hakukoneoptimointi ei ehkä nykyisin ole niin vieras käsite, mutta siltikin liian aliarvostettu. Valitettavan moni PK-yritys ei ota omaa verkkonäkyvyyttään huomioon riittävän vakavasti. SEO:n vaikutukset tulisi mitata myynin lisääntymisellä, eikä hakusijoituksilla, vaikkakin juuri niillä on myynnin kannalta merkitystä. Hakukoneoptimointi kannattaa ottaa huomioon markkinointisuunnitelmaa tehtäessä. Se on aikaa vievä prosessi, jossa lopussa kiitos seisoo.

Mitä on hakukoneoptimointi?

Hakukoneoptimoinnilla (SEO) pyritään saavuttamaan paras sijoitus hakukoneiden hakutuloksissa. Eli yksinkertaistettua: Kun käyttäjä etsii esimerkiksi jotakin palvelua verkosta hakukoneella (esim. Google), pyrkii tätä palvelua tarjoava yritys hakutuloksien kärkeen. Hakukoneoptimointi on siis lähes puhdasta markkinointia.

Optimointi tehdään kahdella tapaa: in-site ja off-site optimoinnilla. In-site optimoinnissa keskitytään sivuston itsensä optimointiin pitäen sisällään teknisen puolen ja sisällön, kun taas off-site optimoinnissa keskitytään ulkoisiin tekijöihin.

”My rule of thumb is build a site for a user, not a spider.” — Dave Naylor

Hakukoneoptimointi on muuttunut paljolti sitten vuoden 2012 ja harmiksni voin todeta, että moni tekijä ei ole vielä herännyt muutokseen. Aiemmin hakukoneet luokittelivat hakutulokset lähes pelkän sisällön perusteella, kuten hakusanojen ja otsikoiden, kun taas nykyisin keskitytään enemmän käyttäjäkokemuksen maksimoimiseen. Tietokone oppimisen johdosta hakukoneet osaavat ymmärtää paremmin millainen sisältö on käyttäjän (ihmisen) mieleen.

Mitä hakukoneoptimointi maksaa?

Vastaus: Ei mitään. Optimointi tapahtuu muokkaamalla sivuston koodia ja sisältöä, eikä se tuota mitään kustannuksia sinulle, jos vastaat itse sivujesi ylläpidosta.

Palveluita voi toki ostaa ja silloin voit joutua maksamaan kovankin hinnan työstä. Mutta jos tekijä on asiansa osaava optimoija, voi se helposti maksaa itsensä takaisin. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että esimerkiksi Google muuttaa algoritmejaan vuosittain ja siksi ajan hermolla pysyminen vaatii toistuvia toimenpiteitä.

Ilmoita sivusi hakukoneille

Ilmoittamalla sivustosi hakukoneille on yleensä ensimmäinen ja paras tapa aloittaa optimointi. Suurin osa verkkosivujen liikenteestä tulee orgaanisista (maksuttomista) hauista. Yleisimmät hakukoneet ovat Google, Bing ja Yahoo.

Jos sivusi ei vielä löydy näistä hakukoneista, voit itse ilmoittaa sivustosi osoitteen hakukoneille. Alla näet listan, mistä ilmoittaminen onnistuu nopeasti ja maksuttomasti.

Ilmoittamisen jälkeen sivusi tulisi löytyä hakukoneiden hakutuloksista noin viikon sisään.

Avainsanat sisällössä, sekä title- ja description tageissa

Vaikkakaan hakukoneoptimointi ei ole enää hakusanojen kylvämistä tekstisisällössä, vaan enemmän käyttäjäystävällisyyden tavoittelemista, on siltikin hakusanat sopivin määrin ja oikeaoppisesti käytettynä yksi tärkeimmistä optimointitoimenpiteistä.

Hakusanatutkimuksella oikeat sanat selville

Ennen, kuin alotat sisällöntuotannon, kannattaa selvittää millä hakusanoilla tarjoamiasi palveluita tai tuotteita etsitään verkosta. Löytämällä oikeat, asiakkaasi tarpeiden mukaiset hakusanat varmistat, että sivustosi löytyvät hakukoneista. Esimerkiksi: Jos myyt ”saunavihtoja”, mutta asiakkaasi ja suurin osa hauista painottuukin ”vastoihin”, ei sivusi hakusanasisältö vastaa silloin optimaalista lähtökohtaa.

Hakusanatutkimuksen tekemiseen on useita välineitä. Niistä monet ilmaiset toimivat erinomaisesti jopa isommankin yrityksen käyttöön. Alla lista ilmaisista avainsanatyökaluista.

Kuinka avainsanoja käytetään?

Ei ole olemassa ideaalia määrää, kuinka paljon avainsanoja sinun tulisi sisällyttää tekstiisi. Liian vähän ja liikaa voivat molemmat vaikuttaa negatiivistesti omaan sijoitukseesi. Mielestäni paras ratkaisu on se, että kun teksti näyttää luontevalta ja sisältää oikeita hakusanoja, on se silloin hyvä.

Tärkeintä on kuitenkin se, että teksti olisi uniikkia ja käyttäjälle helppoa lukea. Suurimmat hakukoneet keskittyvät nykyään enemmän käyttäjäkokemuksen parantamiseen ja sen kriteerin mukaan sijoittavat sivusi hakutuloksiin.

Avainsanat Title -tagissa

Title -tag, tai meta title on sivustosi otsikon määrittävä koodi sivun head osiossa. Otsikko näkyy selaimen yläosassa ja/tai välilehden ”valintakaistaleessa”. Otsikko on myöskin yksi tärkeimmistä tekijöistä hakukoneoptimoinnissa ja siihen tulisi paneutua huolellisesti.

Titlen tulee olla kuvaava, uniikki ja sopivan kompakti. Mieluusti tärkeimmät hakusanat otsikon alkuun. Jokaisella sivulla tulisi olla oma, uniikki sivuotsikko. Liian pitkä otsikko osittain karsiutuu hakukoneen tuloksissa ja ei anna hakijalle heti tarvittavaa tietoa.

Google näyttää otsikosta noin 50-60 merkkiä, eli kun pysyt tuon sisällä, niin suurella todennäköisyydellä koko otsikkosi näkyy hakutuloksissa.

Hakukoneoptimointi - SERP Title ja Description

Sisällönkuvaus, eli description -tagi

Meta desctiption -tagin teksti kertoo sivusi sisällöstä, kuten ylempi kuva osoittaa. Hakukoneoptimoinnin kannalta tämä on myöskin suuressa asemassa meta title -tagin kanssa. Tähän tulisi myös sisällyttää hakusanoja kuitenkin pitäen tekstin kuvaavana, eikä litaniana hakusanoja.

Millainen on hyvä description?

Google on hitusen pidentänyt meta description -tagin pituutta, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että saavutat paremman tuloksen pidentämällä sitä. Suosittelen pitämään merkkimäärän 100 ja 300 välillä. Tuossa välimaastossa teksti näkyy lähes kaikissa tuloksissa kokonaisuudessaan.

Tässäkin tapauksessa hyvä esimerkki on kuvaava, uniikki: Sopivan kiteytetty, sisältäen kaiken tarvittavan, eikä juurikaan mitään turhaa. Hakusanat toki on hyvä sisällyttää, mutta siten, että teksi on luontevaa. Ajattele Googlea ihmisenä, älä robottina.

Verkkosivujen latausnopeus

Sivujen latausnopeudessa tullaan taas siihen, kuinka Google ja muut hakukoneet arvostavat käyttäjäystävällisisä sivuja. Eikä kyse ole pelkästään siitä, kuinka hakukoneet antavat arvoa asialle, vaan myöskin se, että kuinka kävijä sivuillasi viihtyy, joka taas – yllättäen – vaikuttaa hakutuloksiin positiivisesti.

Latausnopeuden ja ongelmat voit testata Googlen PageSpeen Insights -työkalulla,

Käyttäjäkokemuksen parantamiseen kannattaa siis panostaa nykyisin hakukonoptimoinnissa ja sen mittaamiseen on monia työkaluja. Esimerkiksi Googlella on oma työkalunsa sivuston nopeuden mittaamiseen antaen samalla parannusehdotuksia sen arvioimiin ongelmakohtiin. En sano, että paras lataustulos tällä saralla antaa sinulle parhaan sijan hakutuloksissa, mutta sillä on varmasti merkitystä.

Muutamia esimerkkejä, jotka vaikuttavat sivustosi nopeuteen:

  • Palvelintila
  • Skriptit, jotka ovat turhia sivusi toiminnan kannalta
  • Kuvat ovat liian isoja
  • Lisäosat (plugin) julkaisujärjestelmässä

Julkaisujärjestelmiin on olemassa monia lisäosia joilla osasta näistä ongelmista päästään eroon. Mutta kuten ylempänä mainittu, niin myös nämä lisäosat saattavat olla negatiivinen tekijä hakutuloksissa. Älä siis hanki liikaa turhia lisäosia, vaan pysyttele hyviksi havaituissa. Lue blogikirjoitus.

Render blocking ja koodien pakkaaminen

Render blocking tarkoittaa skriptiä, joka estää sivustoasi latautumasta ennen, kuin skripti on suorittanut tehtävänsä loppuun. Näitä skriptejä tulisi välttää ja siihen on monesti apu lisäosissa. Samoilla ohjelmilla voidaan pakata html ja css koodi mahdollisimman pieneen muotoon, jotta tiedostokoko voidaan minimoida.

Manuaalisia kuvien ja koodin paukkausohjelmia:

Verkko-osoite eli URL

Verkko-osoitteella on myöskin vaikutusta hakukonoptimoinnissa. Osoitteen ikä ja sen sisältämät hakusanat vaikuttavat hakutuloksiin. Esimerkiksi jos julkaisujärjestelmä luo automaattisesti sivuillesi nimet, kannattaa ne jälkikäteen muuttaa osuvimmiksi, jos mahdollista.

Esimerkki:

  • Huono: www.virtanen.arkku.net/kr7739nm18/
  • Hyvä: www.virtanen.arkku.net/hakukoneoptimointi-101/

Sivuston sisäiset linkin

On suositeltavaa luoda sisäisiä linkkejä ohjaamaan hakukonetta tärkeään sisältöön. Esimerkiksi jos kirjoitan hakukoneoptimoinnista blogissani, niin ohjaan hakukoneoptimointi -sanasta linkin tähän artikkeliin. Saman kaltaista sisältöä sisältäväiltä sivuilta kannattaa ohjata sivulle, jonka haluat pitää ns. ”pääsivuna” hakukoneille. Omalta osaltani tämä on pääsivuni ja keskitän sisäiset linkit osoittamaan suurimmaksi osaksi tälle sivulle.

Linkkien hankkiminen ulkoisilta sivustoilta

Sivuillesi ohjaavat, ulkoiset linkit osoittavat hakukoneille sivusi sisällön tärkeydestä ja täten parantavat sijoituksiasi hakutuloksissa.  Ulkoisia linkkejä kannattaa siis haalia niin paljon, kuin mahdollista, mutta pitää myös ottaa huomioon, että huonolaatuiset tai paljon toistuvat linkit voivat vaikuttaa negatiivisesti hakutuloksiin.

Tuottamalla laadukasta sisältö, saat helpommin linkkauksia sivuillesi. Siksi sivuja kannattaakin päivittää aktiivisesti ja esmierkiksi ylläpitää blogia, joka käsittelee sivusi teeman mukaista, ajankohtaista sisältöä.

Voit myös lähettää omaa sisältöäsi luettavaksi lehdistölle ja muille tahoille, kuten vaikka  blogeihin ja sivujen ylläpitäjiin. Jos he kiinnostuvat sisällöstäsi, voi tätä kautta saada lisää ulskoisisa linkkejä sivuillesi.

Huomioi linkkien laatu

Jos saat ulkoisia linkkejä, kannattaa sinun varmistaa linkittävän sivuston ylläpitäjän kanssa, että linkit ovat molemmille osapuolille suotuisat. Esimerkiksi ankkurien käyttö linkeillä on suositeltavaa. Näin linkittäjä saa linkin ohjaamaan oikeaan kohtaan sivuillasi ja sinä saat linkistä uniikin, sekä ankkurisana keroo hakukoneelle linkin sisällöstä. Jos sivuillasi ohjataan paljon linkkejä, jotka ovat identtisiä, saattaa hakukoneet katsoa tämän spammiksi ja laskea sivuasi hakutuloksissa.