Nettisivujen latausnopeus ja WordPress

Nykyisin hakukoneet arvostavat käyttäjäkokemusta enemmän, kuin hakusanoilla floodaamista, joka on minusta mahtava asia. Enää et saa hyviä tuloksia pelkästään kylvämällä hakusanoja ja tuottamalla käyttäjälle täysin hyödytöntö sisältöä. Kiitos tietokone oppiminen!

Tämä toki tuo myös mukanaa tuskan kyyneleitä sivujen ylläpitäjille, sillä sivustoilta odotetaan nykyisin pelottavaakin suorituskykyä, jotta saataisiin hyviä tuloksia hakukoneiden hakusijoituksissa. On oltava selkeää, uniikkia tekstiä ja nopeasti latautuva ulkoasu. Tähän vaikuttavat html, css ja javascriptin aiheuttamat render blokkaukset. Esimerkiksi sivun latautumisen alussa jokin skripti saattaa estää sivuston ulkoasun latautumisen ennen, kuin tämä skripti on suorittanut toimenpiteensä loppuun. Googlelle on tärkeää, että above-the-fold (ensimmäinen näkyvä kohta sivustasi, kun menet sinne) renderoituu ensin, jotta käyttäjäkokemus olis paras. Ja ymmärrän miksi, sillä suurin osa poistuu sivuilta, jos lataus kestää yli kolme sekuntia. Pitäkää mielessä!

Onneksi WordPressiin on olemassa monia hyviä plugineja, joilla näihin ongelmakohtiin voi puuttua hyvinkin mutkattomasti. Sinun ei tarvitse alkaa säätämään koodiviidakossa, jos se ei tunnu sinusta luontevalta. Myös mobiiliin on saatavilla  erinomainen apu, joka kulkee nimellä AMP (Accelerated Mobile Pages), jonka avulla voidaan sivut riisua turhasta koodista ja saada mobiiliversiota nopeutettua, mutta tästä kerron tarkemmin uudessa postauksessa.

Listaan tähän muutamia WP lisäosia, jota suosittelen käyttämään sivujasi nopeuttamaan:

Autoptimize optimoi html, css ja javascript koodia, pakkaamalla (minify) ja osaa siirtää tyylejä suoraan lähdekoodiin poistaen turhia tyylitiedostoja.

ShortPixel Image Optimizer pienentää jpg, png, gif ja pdf tiedostoja suoraan latausvaiheessa. Voit myös konvertoida kuvatiedostoja esimerkiksi jpg > png.

WP Rocket on todella suosittu lisäosa, jolla voidaan vaikuttaa kuvien latautumiseen, välimuistiin ja kooditiedostojen pakkaukseen.

Lue lisää hakukoneoptimointi 101 -sivulla kohdasta Verkkosivujen latausnopeus.